9.5.2018

Pirkanmaalle 1,4 miljoonaa euroa uusista Horisontti 2020 -hankkeista

Euroopan komissio on julkaissut uudet EU:n Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatiopuiteohjelman tilastot hankkeiden menestyksestä. 3.10.2017 - 6.3.2018 välisenä aikana hyväksytyistä ja allekirjoitetuista Horisontti 2020 -hankkeista on tulossa pirkanmaalaisille toimijoille yhteensä 1 405 026 €. Rahoitusta saa kolme eri toimijaa viiden eri hankkeen puitteissa. Näistä hankkeista yksi kuuluu huippututkimus-pilariin (I pilari) ja neljä yhteiskunnalliset haasteet -pilariin (III pilari).

Edellisellä tarkastelujaksolla 1.6. - 2.10.2017 Pirkanmaa sai rahoitusta 7,1 milj. €. Tällöin rahoitettuja hankkeita oli yhteensä 10. Jaksolla 1.3. - 31.5.2017 rahoitusta saatiin 4,3 milj. €.

Kokonaisuudessaan H2020-ohjelmasta on saatu vuodesta 2014 alkaen Pirkanmaalle rahoitusta 44 487 691 €. Erityisesti julkisen sektorin toimijat ovat kasvattaneet osuuttaan rahoituskauden edetessä. Rahoitettuja hankkeita on kaikkiaan 98 ja osallistumisia 115.

Yhteenveto pirkanmaalaisista Horisontti 2020 -rahoituksensaajista vuodesta 2014 lähtien:

57 korkeakoulun osallistumista (yhteensä 26,9 milj. €)

-      43 x Tampereen teknillinen yliopisto (22 067 710 €)
                - TTY on Suomen neljänneksi eniten rahoitusta saava organisaatio
-     11 x Tampereen yliopisto (3 916 776 €)
-      3 x Poliisiammattikorkeakoulu (937 829 €)

48 yrityksen osallistumista (yhteensä 13,2 milj. €)

10 julkisen toimijan osallistumista (yhteensä 4,4 milj. €)

-          7 x Tampereen kaupunki 3 815 882 €
-          2 x Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 397 950 €
-          1 x Pirkanmaan liitto 159 500 €

Rahoitus jakautuu H2020-ohjelman pilareittain seuraavasti:

-          I Huipputason tiede: 13 729 531 €
-          II Teollisuuden johtoasema: 16 170 219 €
-          III Yhteiskunnalliset haasteet: 14 388 253 €     
-          Huippuosaamisen levittäminen: 199 688 €
 

Pirkanmaalaiset toimijat ovat olleet hankekoordinaattoreina 22 projektissa. Pääosa näistä on hankkeita, joissa on vain yksi osallistuja: viisi European Research Council (ERC) -hanketta ja 11 pk-instrumenttihanketta (SME Instrument). Pirkanmaalla koordinoidaan kuutta yhteishanketta.

Koko Suomen onnistumisprosentti H2020-rahoitushaussa on 13,62 %. Lukema on alle EU:n keskiarvon, joka on 14,59 %. Pirkanmaa saa maakunnista toiseksi eniten H2020-rahoitusta Uudenmaan jälkeen. Pirkanmaalaisten toimijoiden saaman rahoituksen osuus on 6,9. Kerromme Pirkanmaan toimijoiden onnistumisasteesta myöhemmin.

Tilastoja tarkasteltaessa on huomioitava, että maakuntajaottelu määräytyy organisaation kotipaikan mukaan. Kun organisaation pääkonttori on esimerkiksi Uudellamaalla (kuten VTT), kaikki rahoitus kirjautuu Uudellemaalle, vaikka hankkeen toteutuspaikkakunta olisi toisaalla. Suomeen on saatu H2020-rahoitusta vuoden 2014 alusta alkaen 639 milj. €.

Tiedot pohjautuvat Euroopan komission ja Business Finlandin tilastotietoihin.

Business Finlandin H2020-tilastotiedot

Liitteet